keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Polkupyörällä lintuja bongaamaan!


Polkupyöräkausi on ottamassa varaslähtöä, sillä kevät on lähes kuukauden etuajassa. Kevyen liikenteen väylät ovat auki ja houkuttelevat hyppäämään satulan selkään.


Veikka vauhdissa
Maakunnassamme kulkee mainiota pyöräreittejä ristiin ja rastiin. Pyöräilyssä on mukavaa se, että matka taittuu helposti, tavarat kulkevat tarakalla ja reitiltäkin voi tarvittaessa poiketa mielensä mukaan. Pyöräreittien varrelta löytyy usein palveluita, joten kannettavaa ei tarvitse liioin. Rahapussi ja hieman juotavaa on syytä pitää mukana ja jos pitempään matkaan lähtee, niin varavaatekerta ja pyörän huoltovälineet on ihan viisasta pitää matkassa.


Saimaan pyöräreitti viitoitettiin jo 1990-luvulla - valitettavasti suurin osa reitin viitoista on hävinnyt.
Koska päivät alkavat pitenemään ja luonto heräilee talviuniltaan, voi aurinkoisena päivänä suunnata pyörällä vaikkapa Saimaan kanavareitille. Kanavan varressa riittää kulttuurinähtävää ja maasto ei turhia mutkittele, mäkisyydestä puhumattakaan. Soskuan sululta voi oikaista mukavasti Konnunsuon suuntaan. Sieltä löytyy mukava levähdyspaikka Konnunsuon baarilla, jossa voi ostaa muutamalla eurolla lisäenergiaa ruuan ja juoman muodossa.

Legendaarinen Konnunsuon baari palvelee myös pyöräilijöitä.

Lähellä aukeaa upeat laajat peltomaisemat ja pari lintutornia, joissa kannattaa käydä pistäytymässä. Itse havaitsin mm. perjantaina 14.3.2014 kevään ensimmäiset töyhtöhyypät, sekä laulujoutsenet. Toki pyöräillessä kuulee ja näkee paljon. Luonto heräilee. Merkkejä siitä ovat mm. aamuiset vihervarpusten konsertit, mustarastaan huilumainen laulunnäyte, tiaisten tutut konsertot ja järven jäille ilmestyneet ensimmäiset lokit.
Konnunsuolla tosin tarkkaavainen voi nähdä paljon enemmänkin. Jokavuotiset hanhiparvet viipyvät tulvapelloilla pitkään, lisäksi viereinen metsä yllättää silloin tällöin ohi lentävällä kanahaukalla. Vaikka peltolintuja ja isoja vesilintujoukkoja vielä odotellaankin, kannattaa pyöräretkelle ottaa kiikarit tai järjestelmäkamera mukaan. Ikimuistoinen hetki voi tulla vastaan ihan yllättäen.


Taukojen jälkeen pyöräretki jatkuu Partalan suuntaan, jossa maisema muuttuu jo hieman mäkisemmäksi. Matkalla voi ihailla vaikkapa horisontissa näkyviä tuulimyllyjä ja halutessaan tieltä voi poiketa sivuun ja käydä kurkkaamassa Himanmäen kotaa ja laavua. Pienen matkan päästä Himanmäeltä, Partalantien varresta löytyy idyllinen Ravon pysäkki. Kyseessä on maitokoppi, jonka sisältä löytyvät retkeilijää ajatellen kaksi tuolia ja pieni pöytä. Viimeinen etappi voi alkaa tästä ja eväiden syönnin ohella voi ihastella maitokoppitaidetta, sillä paikalliset ovat maalanneet kauniin ja viihtyisän näköisen kesämaiseman kopin sisäseinää kaunistamaan.


Ravon risteyksestä pyöräilijä suunnistaa takaisin kohti Lappeenrantaa ja lähtöpistettä. Mikä se sitten milloinkin on? Hyvä maali ja lähtö voi olla omassa kotipihassa. Matkailijan näkökulmasta esimerkiksi Lappeenrannan satama on mainio lähtöpiste pyöräretkelle. Oli suunta sitten kanavalle tai vaikkapa Taipalsaaren suuntaan.  

Teksti ja kuvat Mikko Ikävalko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti