Aurinko paistaa, lumi narskuu jalan alla. Pieni tuulen vire
pistelee kasvoilla. Jään päällä on hitusen lunta. Juuri sen verran, että
luisteluhiihto onnistuu. Perinteisen tyylin latuja ei vastaavasti näy missään, sillä
lunta on liian vähän. Jäällä liikkumista ajatellen tilanne on ideaalinen. Lunta
ei ole liiaksi luisteluun, kävelemään ja hiihtämään pystyy vaivatta.
Kalamiesten onneksi pilkkireiän poraaminen käy helposti, vaikka jään paksuus
onkin yli 20cm.
Lappeenrannan edustalla on lukuisia hyviä ympärivuoden
toimivia retkikohteita. Ne sijaitsevat lähellä kaupunkia ja ovat helposti
saavutettavissa talvella hiihtämällä, luistelemalla tai kävelemällä. Kesäisin
retkikohteisiin pääsee meloen tai veneellä. Vaikka kohteet ovat lähellä
kaupunkia, pääsee retkikohteissa ”fiilistelemään” luontoelämyksillä.
Esimerkiksi Ruohosaari on iso saari Lappeenrannan Skinnarilan edustalla. Mökit
sijaitsevat saaren etelä- ja länsipuolella. Saari on suuri, joten koilliskulmalla
olevalla ’"Tuhannen tähden laavulla"’ pääsee helposti todelliseen
retkeilytunnelmaan. Ainoana häiriötekijänä voi pitää Taipalsaaren tietä, josta
kesäiseen aikaan kantautuu autojen äänet. Talviretkeilyä silmällä pitäen laavu
tarjoaa mainion makkaranpaistopaikan, huolimatta että tulisijan huuva on jo
parhaat päivänsä nähnyt.Ruohosaari on ollut jo pitkään retkeilijöiden
tietoisuudessa, joten se on varsin suosittu retkikohde.
Saimaan sylissähän
pääsee toteuttamaan erilaisia luontoelämyksiä, myös näin talvella. Laavun lähistöllä
on myös kulttuurinähtävyyksiä. Ruohosaaressa ja vielä paremmin viereisessä
Naurissaaressa pääsee tutustumaan Salpalinjan bunkkereihin. Bunkkerit ovat
jännittävä kohde, mutta myös vaarallinen satunnaiselle liikkujalle.
Liukastumisriski on suuri, sillä paljaat kalliot saattavat olla jäisiä
varsinkin näin sydäntalvella.
Tästä pääsee bunkkeriin. Mikäli bunkkereihin mielii sisälle, kannattaa varustautua pienellä tasku- tai otsalampulla. Bunkkerit ovat pimeitä paikkoja ja niiden betonilattiat voivat niin ikään olla jäisiä kostean syksyn jäljiltä.
Tammikuun loppu on ankaraa aikaa luonnossa. Metsä on varsin
hiljainen. Silloin tällöin lumisessa maisemassa saattaa havaita liikettä.
Tyypillisiä metsän asukkeja ovat tietenkin linnut. Pienistä linnuista varsinkin
tiaisparvet erottuvat ravinnonhakumatkoillaan. Perinteisten tali- ja
sinitiaisparvien joukossa voi havaita hömötiaisia, töyhtötiaisia ja
pikkuriikkisen pieniä kuusitiaisia. Käpytikan naputtelu kuivassa männyn
latvassa saattaa osua tarkkaavaisen luonnossa liikkujan katsekenttään.
Satunnainen korpin huuto kantautuu viereisestä saaresta. Lumessa vilahtaa
jotakin ruskeaa. Metsähiiri piiloutuu koloonsa.
Kylmyydestä huolimatta elonmerkkejä voi havaita, vaikka
itse metsän asukit olisivatkin piiloutuneina. Lumesta voi löytää oravan, jäniksen
tai ketun jälkiä. Järven jäälle on saattanut huolimattomalta kalastajalta jäädä
saalista, jotka houkuttelevat herkkusuita paikalle.
Tuhannen tähden laavun nimi selviää retkeilijälle heti
auringon mentyä mailleen. Tulen räiske ja punaisena hehkuva hiillos tarjoavat
lämpöä ja talven taikaa. Oman mausteensa upeaan pakkasiltaan tuovat tuhannet
taivaalla tuikkivat tähdet ja komea kuun ”kumotus”. Kuu ja tähdet valaisevat
kotimatkaa. Edessä häämöttävät kaupungin valot kutsuvasti. Kulkijan mielessä
liikkuu ajatus - miltä tämä kaikki näyttää kesällä?
Retki lähiluontoon täytyy
tehdä uudestaan. Ensi kerralla pitää ottaa ehkä omia puita mukaan reppuun.
Laavulta kun ovat puut kovin usein lopussa. Jotkut ovat ottaneet oikeuksikseen
riipiä tuohta koivujen kyljistä ja oksia elävistä puista. Luulisi, että
sivistyneessä tietoyhteiskunnassamme jo ymmärrettäisiin luontoarvojen eteen?
Itseäni ohjaa ajatus, jätä paikat aina parempaan kuntoon kuin mitä ne olivat
paikalle saapuessasi. Näin hyvä mieli ja hienot retkielämykset täyttävät myös
seuraavan retkeilijän mielen.
Teksti ja kuva: Satunnainen retkeilijä