Lähiretkellä Lappeenrannan Ruohosaaressa

Aurinko paistaa, lumi narskuu jalan alla. Pieni tuulen vire pistelee kasvoilla. Jään päällä on hitusen lunta. Juuri sen verran, että luisteluhiihto onnistuu. Perinteisen tyylin latuja ei vastaavasti näy missään, sillä lunta on liian vähän. Jäällä liikkumista ajatellen tilanne on ideaalinen. Lunta ei ole liiaksi luisteluun, kävelemään ja hiihtämään pystyy vaivatta. Kalamiesten onneksi pilkkireiän poraaminen käy helposti, vaikka jään paksuus onkin yli 20cm.

Lappeenrannan edustalla on lukuisia hyviä ympärivuoden toimivia retkikohteita. Ne sijaitsevat lähellä kaupunkia ja ovat helposti saavutettavissa talvella hiihtämällä, luistelemalla tai kävelemällä. Kesäisin retkikohteisiin pääsee meloen tai veneellä. Vaikka kohteet ovat lähellä kaupunkia, pääsee retkikohteissa ”fiilistelemään” luontoelämyksillä. 

Esimerkiksi Ruohosaari on iso saari Lappeenrannan Skinnarilan edustalla. Mökit sijaitsevat saaren etelä- ja länsipuolella. Saari on suuri, joten koilliskulmalla olevalla ’"Tuhannen tähden laavulla"’ pääsee helposti todelliseen retkeilytunnelmaan. Ainoana häiriötekijänä voi pitää Taipalsaaren tietä, josta kesäiseen aikaan kantautuu autojen äänet. Talviretkeilyä silmällä pitäen laavu tarjoaa mainion makkaranpaistopaikan, huolimatta että tulisijan huuva on jo parhaat päivänsä nähnyt.Ruohosaari on ollut jo pitkään retkeilijöiden tietoisuudessa, joten se on varsin suosittu retkikohde. 

Saimaan sylissähän pääsee toteuttamaan erilaisia luontoelämyksiä, myös näin talvella. Laavun lähistöllä on myös kulttuurinähtävyyksiä. Ruohosaaressa ja vielä paremmin viereisessä Naurissaaressa pääsee tutustumaan Salpalinjan bunkkereihin. Bunkkerit ovat jännittävä kohde, mutta myös vaarallinen satunnaiselle liikkujalle. Liukastumisriski on suuri, sillä paljaat kalliot saattavat olla jäisiä varsinkin näin sydäntalvella. 

Tästä pääsee bunkkeriin. Mikäli bunkkereihin mielii sisälle, kannattaa varustautua pienellä tasku- tai otsalampulla. Bunkkerit ovat pimeitä paikkoja ja niiden betonilattiat voivat niin ikään olla jäisiä kostean syksyn jäljiltä.

Tammikuun loppu on ankaraa aikaa luonnossa. Metsä on varsin hiljainen. Silloin tällöin lumisessa maisemassa saattaa havaita liikettä. Tyypillisiä metsän asukkeja ovat tietenkin linnut. Pienistä linnuista varsinkin tiaisparvet erottuvat ravinnonhakumatkoillaan. Perinteisten tali- ja sinitiaisparvien joukossa voi havaita hömötiaisia, töyhtötiaisia ja pikkuriikkisen pieniä kuusitiaisia. Käpytikan naputtelu kuivassa männyn latvassa saattaa osua tarkkaavaisen luonnossa liikkujan katsekenttään. Satunnainen korpin huuto kantautuu viereisestä saaresta. Lumessa vilahtaa jotakin ruskeaa. Metsähiiri piiloutuu koloonsa.

Kylmyydestä huolimatta elonmerkkejä voi havaita, vaikka itse metsän asukit olisivatkin piiloutuneina. Lumesta voi löytää oravan, jäniksen tai ketun jälkiä. Järven jäälle on saattanut huolimattomalta kalastajalta jäädä saalista, jotka houkuttelevat herkkusuita paikalle.

Tuhannen tähden laavun nimi selviää retkeilijälle heti auringon mentyä mailleen. Tulen räiske ja punaisena hehkuva hiillos tarjoavat lämpöä ja talven taikaa. Oman mausteensa upeaan pakkasiltaan tuovat tuhannet taivaalla tuikkivat tähdet ja komea kuun ”kumotus”. Kuu ja tähdet valaisevat kotimatkaa. Edessä häämöttävät kaupungin valot kutsuvasti. Kulkijan mielessä liikkuu ajatus - miltä tämä kaikki näyttää kesällä? 

Retki lähiluontoon täytyy tehdä uudestaan. Ensi kerralla pitää ottaa ehkä omia puita mukaan reppuun. Laavulta kun ovat puut kovin usein lopussa. Jotkut ovat ottaneet oikeuksikseen riipiä tuohta koivujen kyljistä ja oksia elävistä puista. Luulisi, että sivistyneessä tietoyhteiskunnassamme jo ymmärrettäisiin luontoarvojen eteen? Itseäni ohjaa ajatus, jätä paikat aina parempaan kuntoon kuin mitä ne olivat paikalle saapuessasi. Näin hyvä mieli ja hienot retkielämykset täyttävät myös seuraavan retkeilijän mielen.

Teksti ja kuva: Satunnainen retkeilijä